Screenshot_20210523-222228_Photos

Kuulumisia tallilta :)

Meille täälä tallilla kuuluu oikein hyvää :)

Koronan vaikutukset alkavat pikkuhiljaa hellittää ja ihmiset uskaltavat taas osallistua ja liikkua enemmän.

 

IMG_20210624_214003_674Hevos harrastus on ollut koko ajan turvallisimpia vaihtoehtoja harrastaa, mutta kyllä se korona aluksi lamaannutti kaikki.IMG_20210710_123532_756

 

Kesän 2021 leirit olivat oikein suosittuja ja meillä olikin koko kesän melkoinen kiire, oli ihanaa kun tallilla oli taas pitkästä aikaa oikein kunnolla toimintaa :)

 

Nyt syksy on jatkunut mukavan aktiivisesti ja kelit ovat suosineet tätä ulkoilma harrastusta.

IMG_20210624_214003_666

 

Tallilla kiireet ovat jatkuneet lähinnä toiminnan kehittämisen suhteen, kun tilalle on muuttanut erilaisia lintuja maskoteiksi ja niiden asumusten rakentaminen vie oman aikansa. Tallin suunnitelmissa on lisätä muidenkin eläinlajien määrää ja nämä kaikki IMG-20210606-WA0027eläimet ovat osana palveluita ja elämyksissä :)

 

Hopotista löytyy jouluun asti erilaisia tunteja kentällä ja maastossa, pidämme muutamia päiväleirejä myös syksyn mittaan. Pahimpien talvikelien aikaan toiminta hieman hiipuu. Heti kun alkaa kevättää, jatketaan näillä hyviksi todetuilla aktiviteeteilla ja ehkä koronasta riippuen voitaisiin pitkästä aikaa pitää jokin tapahtuma… vaikka avoimien ovien päivä :)20210528_164448

 

Tervetuloa meidän kanssa harrastamaan, ulkoilemaan, viettämään aikaa, olemaan eläinten kanssa.

alkeismaasto1

ALKEISKURSSI ALKAA 27.4.2021

Kesto 5 kertaaimg-20190731-wa0035
Tiistai iltaisin
klo 17-19
Hinta 100e
Tervetuloa tutustumaan hevosharrastukseen.
Alkeiskurssilla harjoitellaan monipuolisesti hevosen / ponin hoitoa ja ratsastusta, joka on samalla upea elämys.
Kurssin viimeisillä kerroilla teemme ratsastusretken metsään sekä pyydämme huoltajia katsomaan opittuja taitoja. Toki katsomassa saa olla muutenkin välimatkat muihin huomioiden 😉
 
  • Kurssille voi osallistua ilman mitään aiempaa kokemusta, silloin toivomme varsinkin pienimmille asiakkaille aikuisen avustajan / taluttajan mukaan omasta takaa. Avustajan ei myöskään tarvitse osata mitään ennestään.
  • Alkeiskurssi on hyvä vielä niillekkin, jotka hallitsevat jo itsenäisesti käynnin ja vähän ravia. Tunneilla tehtävät jaetaan kokemuksen mukaan niin kaikki pääsevät etenemään omaan tahtiin.
  • Sopii myös aikuisille tai esim. liikuntarajoitteisille, jotka haluavat harjoituksia hitaaseen tahtiin.
  • Suositusalaikäraja 5v., sitä nuoremmille voi kysyä lyhyempiä aikoja talutukseen, koska eivät jaksa pidempään.
  • Alle kouluikäisillä aina huoltaja/ aikuinen avustaja mukaan.
  • Kypärän saa lainaksi tallilta, muuten riittää säänmukaiset ulkovaatteet, joissa helppo liikkua ja tukevat mielellään nilkan yli ulottuvat kengät.
  • Kurssin osallistuja määrä on 4kpl eli ryhmäkoko hyvin pieni vaikka avustajia ja ohjaajia on mukana, korona huomioiden hevosten / ponien hoito tapahtuu väljästi ulkona tai pihatoissa ja luonnollisesti eläinten kanssa ei ole läheisiä kontakteja ihmisiin. Näin ollen hevosharrastus on melko riskitön harrastus :)

Varauksen tälle kurssille voit tehdä kätevästi netissä hopoti.com varaussivustolla. Jos sen kan20190730_110536ssa ongelmia tai jos heräsi vielä kysymyksiä ota yhteyttä puhelimitse Jenni 0505742280

20190112_141347

Naistenpäivän maastoon huokeammin

Naistenpäivän kunniaksi huokeammin maastoon.
Kahden tunnin maastoratsastus kokeneemmille kuskeille vain 40e.20190112_141347

Tallille saapuminen klo 10.00. Varaa yhteensä 3h aikaa.

Oli sää kumman kuvan mukainen tahansa niin mennään silti ;D
Vauhti säädetään pohjien mukaan, eli jos on jäätä ei voi mennä kovin lujaa.

Tasovaatimuksena ratsastajien pitää hallita hevoset kaikissa askellajeissa.
Varusteet sään mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaan.20190520_182153

20180519_124616

Maastoratsastusta upeissa kangasmaastoissa

Tallillamme on kiltit, rauhalliset hevoset ja upeat monipuoliset maastot.img-20190123-wa0000

Tallimme on pieni ja viihtyisä, panostamme turvallisuuteen ja hevosten hyvinvointiin.

 

20190730_110536*Ryhmäkoot ovat pieniä, jolloin palvelu on henkilökohtaisempaa.

*Asiakkaita vastassa on iloinen henkilökunta ja kaikki otetaan vastaan toivottuina vieraina tallillemme.

*Tapahtumat välilehdeltä sekä hopoti varaussivustolta löydät tulevat maastoratsastuksemme.

*Voit varata maaston suoraan hopotista tai voit ottaa yhteyttä puhelimitse.

*Tallillamme järjestetään eri tasovaatimuksilla varustettuja lyhyempiä ja pidempiä maastoratsastuksia.

 

Tällä hetkellä ratsuina pääosin suomenhevosia.

img_20180519_151729

 

 

Voit valita hopoti palvelusta valmiita maastoratsastuksia tai voit kysyä omalle porukalle sopivaa ajankohtaa. Maastoratsastuksen yhteyteen voi halutessaan varata lisäksi makkaranpaistoa ja kahvit.

 

 

 

Alla linkit seuraavaksi tuleviin maastoratsastuksiin:mina-ja-urski

Lauantai 28.9.2019 klo 10.00, 2h maasto

Lauantai 26.10.2019 klo 11.00, 1h maasto

Lauantai 23.11.2019 klo 10.00, 2h maasto

Sunnuntai 15.12.2019 klo 11.00, 1h maasto

alkeismaasto1

Syksyn tunnit lisätty hopotiin!

Tallilla alkaa syyskuun ensimmäisellä viikolla uusia ratsastusryhmiä.

  • Maanantaisin pienten kerhoa ja talutustunnit.mina-ja-urski
  • Maanantai iltana myös hevosten treeni-/hoitoilta kokeneemmille kävijöille.
  • Tiistaisin ja torstaisin perustason ja vähän edistyneempien ryhmiä.
  • Viikonlopuille lisätään vuoden edetessä tunteja kentällä tai maastossa.

Tallimme kuuluu hopoti.com sivustoon, kirjautumalla pääset selaamaan tallin tapahtuma kalenteria ja näet kaikki tarjolla olevat tunnit ja tapahtumat. Klikkaamalla auki sinua kiinnostavan tunnin näet siitä tarkemman esittelyn, kellonajat, taitotaso vaatimuksen yms. Sopivan tunnin löytyessä pääset varaamaan ja maksamaan sen samantien. Helppoa! 😀

 

11849829_312929455544083_1435961899_n 13355538_527815544094690_1323584542_n

img-20180715-wa0001

Maastot on julkaistu!

Tästä kesään asti on useita mahdollisuuksia lähteä nauttimaan hevostelusta upeisiin maastoihimme.

Uusiakin reittejä on kartoitettu, joten täältä ei ihan heti vaihtoehdot lopu 😀

Maastoreittimme kulkevat polkuja ja pieniä metsäteitä, pellon reunaa ja hiekkamontuilla. Vastaan tulee pieniä ojia, laukkasuoria, kiipeilyä, rauhallista köpöttelyä lähes umpimetsässä, kahlailua lammikossa tai hangessa riippuen vuodenajasta ja porukan tasosta.

Alla näet listan tulevista maastoista ja jokaisen kohdalta aukeaa linkki tarkempaan infoon.

Varauksen maastoon teet helposti hopotissa

Meiltä voit varata maastoretken myös suoraan omalle ystäväporukallesi, voimme vaikka pysähtyä metsään paistamaan makkarat :)

 

IMG_2744

AIKATAULU MUUTTUNUT! Alkeiskurssi 3.4.2018

Lasten alkeiskurssi alkaa tiistaina 3.4.2018.

Kurssin aloitusajankohtaa siirrettiin kylmien säiden vuoksi. Siksi ei ehditä käydä kymmentä kertaa ennen kesää, joten kurssin pituus on lyhyempi ja siksi myös hinta on laskenut.

  • Kurssin kesto 8 kertaa.
  • Hinta 160€
  • Tallille saapuminen klo 16.00, kotiin lähtö klo 18.00.
  • Kurssille mahtuu 3-4 hlöä, riippuen osallistujien koosta / iästä.
  • Alkeiskurssilaiset ovat vakuutettuja tallin puolesta.

Ei vaadi mitään aiempaa kokemusta, eikä varusteita, tallilta löytyy kypärät. Vaatetus väljä ja sään mukainen, tukevat kengät.

Kurssin ryhmäkoko on niin pieni että pienet tasoerot eivät haittaa. Kurssille voi tulla aivan vasta alkajat tai sitten ne, jotka ovat jo käyneet aiemmin, mutta tarvitsee vielä apua hevosen hoitamisessa.

Ne jotka ovat jo oppineet varustamaan hevosen suurinpiirtein itsenäisesti voivat siirtyä normaaleihin vakiryhmiin.

Mahdollisuus ostaa lisäksi kerhovihko mikä tukee asioiden oppimista, hinta 10e.

Kurssin sisältö:jennin kännystä 2 014

Opetellaan hoitamaan ja valjastamaan hevonen/poni ratsastustunnille ja sieltä pois. Käydään läpi turvallisuus asiat, säännöt ja tavat miten toimitaan talleilla ja tunneilla sekä hevosten kanssa. Ratsastusta noin tunti.

Tallille tultaessa haetaan hevoset tarhasta, harjataan ja varustetaan ne, ratsastetaan, jonka jälkeen ne hoidetaan ja viedään takaisin tarhaan.

Varaa suoraan Jenniltä 0505742280

20170703_201922

Syyslomaviikon toimintaa (23-29.10.2017)

Syyslomaviikolla ei ole normaaleja vakitunteja.img-20170623-wa0007

Viikolla järjestetään seuraavia tunteja:

Maanantai 23.10. Katso tarkemmin tästä

Klo 14.00 1H/maasto, taso vähintään helppo c, hinta 20€

Klo 15.30 estetunti, taso vähintään helppo c, hinta 20€

Tiistai 24.10 Katso tarkemmin tästä

Klo 16.30 ÄITI+TYTÄR ryhmä, hinta 10€este

Klo 17.30 ALOITTELEVAT AIKUISET ryhmä, hinta 10e

Sunnuntaina 29.10

Jotain perustunteja päivällä, tarkentuu myöhemmin.

  • Kellonajat tallille tuloaikoja
  • Normaalihintaiset tunnit voi maksaa vakikortilla 16e hintaan
ratsastus

Alkeis- / alkeisjatko kurssi alkaa 7.9.2017

Olemme suunnitelleet vanhaan tapaan aloittaa alkeiskurssin aloitteleville ja pienemmille harrastajille :)

Ensimmäinen kurssipäivä on torstaina 7.9.2017.

 

Alkeiskurssi on 10 kerran kurssi, johon sisältyy ratsastusta ja jennin kännystä 094kerhoa, lisäksi on mahdollisuus kuljetukseen tallille ja takaisin.

Tallille saavutaan klo 16.30, ensin kerhoillaan ja harjoitellaan hevosen / ponin hoitoa ja varusteiden laittoa. Sen jälkeen ratsastusta ja evästauko, lopuksi ratsujen huolto ratsastuksen jälkeen ja loppuleikit. Kotiin lähtö 19.30.

Kurssi sisältää tapaturmavakuutuksen. Sen jälkeen harrastuksen jatkuessa tulee liittyä jäsenseuraan, jolloin vakuutus jatkuu sitä kautta.

Tallilta löytyy kypärät, kurssia varten ei tarvitse mitään muita välineitä, päälle rennot ulkoiluvaatteet sään mukaan, olemme lähes koko ajan ulkona, eväät mukaan.

Ratsastuksen hinta on normaali vakitunti hinta 16€/h. eli 160e/kurssi.

Kerhomaksu on 20e kurssi+ vihko 10e jos sitä ei ole ennestään. (vihko ei ole pakollinen)

Mahdollisuus varata myös taksikyyditys. Taksikyyti järjestetään karvian rajojen sisäpuolella ja kyyti hakee mahdollisuuksien mukaan suoraan kotoa ja tuo tallille, taksi hakee lopuksi tallilta ja palauttaa kaikki koteihinsa. Kyydityksen hinta 50e/10 kertaa.

Ratsastus+ kerho+ taksi= 230e

Kurssiin voi valita nämä kaikki em. mainitut palvelut tai sitten vain osan niistä.

Alaikäraja 7 vuotta.

Harrastuksen aloituksessa voi olla apuna mobiilisovellus, lataa se täältä

Tervetuloa!